Mitään ei tuhlata

Tässä dystopiassa nuori mies asuu yksin mökissä Irlannin maaseudulla. Hän selviytyy viljelypalstansa ja kekseliäisyytensä avulla. Toiset ihmiset ovat uhka selviytymiselle, joten lähiympäristö on täynnä rakennettuja ansoja. Jotain katastrofaalista on tapahtunut ja maailma on palannut luonnontilaan, jossa vahvimmat syövät heikommat, joskus jopa kirjaimellisesti. Miehen seesteinen elämä järkkyy, kun kaksi naista, äiti ja tytär, ilmestyvät oven taa pyytämään ruokaa ja suojaa.

Silloin kun välttämättömät resurssit ovat vähissä, onko parempi olla yksin vai yhdessä? Toisaalta mies ei halua lisäsuita ruokittavaksi, mutta toisaalta yksin on turvatonta ja yksinäistä. Elokuvassa Survivalist puhutaan vähän ja se keskittyykin jokapäiväiseen ruuan hankkimiseen ja kolmikon ryhmädynamiikkaan. Heitä uhkaa sekä sisäiset konfliktit että ulkopäin tuleva uhka, jengi, joka haluaa tuhota heidät. Omaa reviiriä kuitenkin puolustetaan viimeiseen asti.

Tarkista saatavuus

On taloja, joita ei vain kannata remontoida

Aviopari (heidän nimiään ei koskaan sanota) asuu kauniissa isossa perintötalossa niityn keskellä. Mies on runoilija, joka yrittää kirjoittaa seuraavaa kokoelmaansa. Vaimo remontoi lapsenkaipuisena tulipalon vahingoittamaa taloa. Parisuhde joutuu koetukselle, kun oven taakse saapuu vieras mies, jonka aviomies toivottaa tervetulleeksi, mutta vaimo on epäileväinen. Ja hyvästä syystä, sillä tästä alkaa sekava painajainen.

Mother! ei varmasti jätä katsojaa kylmäksi, sekä hyvässä että pahassa. Kamera on usein melkein kiinni näyttelijöitten kasvoissa ja musiikkia ei elokuvassa ole ollenkaan. Elokuvan genreä on vaikea sanoa, koska se kuuluu niin moneen ja toisaalta ei mihinkään. Se on omituinen, painostava, ahdistava, verinen sekoitus kaikkea.

Tarkista saatavuus

Blondi meni oikikseen…

Elle odottaa kosintaa poikaystävältään, mutta tuleekin jätetyksi. Hän ei kuulemma ole tarpeeksi älykäs ja sovelias tulevan poliitikon vaimoksi. Tästä sydämistyneenä Elle päättää saada poikaystävänsä takaisin ja hakee samaan kouluun, Harvardiin, lukemaan lakia. Vastoin kaikkien odotuksia, Elle pääseekin Harvardiin ja on valmis tekemään mitä vain saadakseen rakkaansa takaisin.

Blondin kosto on komedia vaikeuksista voittoon. Alun poikaystävän takaisinsaanti muuttuu jossain vaiheessa oikeussalifarssiksi ja Elle huomaa, että hänhän pärjää hyvin eikä tarvitse exää rinnalleen.

Tarkista saatavuus

Ne liberaalit kutaleet tekivät sen taas!

Rob Greenberg: Overboard (2018)

Elokuvan miespäähenkilö on rikas, hemmoteltu, rietasteleva tyhjäntoimittaja. Naispäähenkilö on ahkera, kahta työtä tekevä ja siinä sivussa hoitajaksi opiskeleva yksinhuoltajaäiti.

Käy niin että tyhjäntoimittaja loukkaa yksinhuoltajaäitiä, ja kutsuu ylleen tarinankerronnan jumalattaren koston; sopiva aalto huvijahdin keulan alla heittää heittiön laidan yli mereen.

Seuraavana aamuna hän herää rannalta muistinsa menettäneenä. Yksinhuoltajaäiti tunnistaa miehen, ja ”shanghaijaa” tämän avukseen perheen ja arjen pyörittämiseen. Tyhjäntoimittaja tutustuu tosielämään ja työn tekemiseen.

Tuloksena on kepeä, hyväntahtoinen komedia rikkaudesta ja köyhyydestä, isättömyydestä, sisarkateudesta, etnisistä ennakkoluuloista. Tämä on aikuisten satu, ja se noudattaa Hollywoodin parhaita perinteitä – jos tarina olisi kerrottu 30- tai 40-luvulla, pääosissa olisivat olleet Gary Grant ja Katharien Hepburn. Huvittavaa on myös se että elokuvan henki on anti-trumppilainen (ehkä se olisi ollut sitä jo 30-luvulla!). Ikään kuin kaikki mihin Donald uskoo, olisi käännetty nurin ja todeksi havaittu. Hurray for Hollywood!

Tarkista saatavuus

Kuin Kaspar Hauser, susilapsi erämaasta

Joe Wright: Hanna (2011)

Kaspar Hauser, teini-ikäinen orpolapsi löydettiin toukokuussa 1828 Nürnbergin lähistöltä. Pojan kertomus oli epäselvä eikä vanhemmista tai lapsen menneisyydestä saatu selvyyttä. Kirjeet, jotka hänellä olivat mukanaan, viittasivat huonoon kohteluun ja peiteltyihin salaisuuksiin. Niitä epäiltiin kuitenkin väärennetyiksi.

Miksi puhua Kaspar Hauserista, kun on tarkoitus puhua elokuvasta Hanna? Siksi että tarinat ovat kuin kaksi marjaa, eri lajia ehkä, mutta samankaltaisia. Elokuvan lähtökohta vaikuttaa epäuskottavalta, mutta tarkemmin katsoen se on muunnelma vanhasta tarinasta, joka on edelleen ajankohtainen.

Kaspar Hauserin tapauksesta tuli kuuluisa. Historiaan hän on jäänyt ”susilapsena”, erehdyksessä. Susilapsi oli valistuksen ajan kuvitelma hylätystä lapsesta, joka oli kasvanut metsässä vailla kosketusta ihmisiin, eikä osannut puhua tai kommunikoida. Mikään ei viittaa siihen että Kaspar olisi kasvanut villieläinten joukossa. Väärinkäsitys heijastaa enemmän sitä kauhua, jota aikalaiset tunsivat ymmärtäessään että ihmiseksi kasvaminen edellyttää toisten ihmisten seuraa, että ei ole ennalta määrättyä että lapsesta kasvaa yksilö. Me olemme jo tottuneet ajatukseen, vaikka se edelleen kauhistuttaa meitä; jos kasvatus ohjaa oikeaan, se voi myös ohjata väärään. Entä jos jokin tai joku haluaa kasvattaa ”hirviön”.

Elokuvassa Hanna ajatus on viety eräänlaiseen ääripäähän. Hanna kasvaa erämaassa (Kuusamossa!) isänsä seurassa vailla kosketusta muihin ihmisiin. Käy ilmi että isä valmentaa tytärtään vaaralliseen tehtävään ja opettaa hänelle taistelutaitoja. Onko isä vainoharhainen? Vai onko tämä tarina, jossa näin tulee menetellä.

Kaspar saattoi todellisuudessa olla huijari, joka käytti hyväkseen ihmisten herkkäuskoisuutta. Hänen kuolemansa oli – ehkä – epäonnistunut yritys lavastaa itsensä hyökkäyksen uhriksi. Hanna, saamansa kasvatuksen mukaan, lähtee tehtäväänsä valmiina tappamaan, kuin oikea ”susilapsi”. Väkivalta on hänen luontevin tapansa kommunikoida. Ei kuitenkaan ainoa, ja katsoja luottaa läpi elokuvan Hannan vilpittömyyteen.

Tarkista saatavuus

Puhelinmyyjä työssään

Boots Riley: Sorry to bother you (2018)

Afroamerikkalainen Cassius, joka asuu sukulaismiehen autotallissa tyttöystävänsä kanssa, ei ole menestyjä ja hän huomaakin rahojensa olevan aivan loppu. Epätoivoissaan hän saa työpaikan puhelinmyyjänä ja yllättäen menestystä (ja rahaa) alkaa tulla ovista ja ikkunoista. Syynä tähän on ”valkoinen ääni”, jonka Cassius löytää sisältään. Ääni, joka on miellyttävä eikä lainkaan epätoivoinen, valkoisen miehen ääni. Rahan huumassa tulee sitten myytyä mitä vain kenelle vain; lehtiä, sähköliittymiä, orjuutta, mitä näitä nyt on…

Elokuvassa Sorry to bother you nyky-yhteiskunta näyttäytyy absurdina, outona ja surrealistisena. Kaiken huippuna häilyy WorryFree-yhtiö, joka tarjoaa koko elämän kestäviä työsopimuksia sekä päälle vielä ilmaisen ylläpidon. Voiko työorjuutta enää paremmin brändätä?

Tarkista saatavuus

Miekka miehen käsissä

Guy Ritchie: King Arthur – Legend of the sword (2017)

Elokuvana King Arthurin ongelma on miten kuvata arkkityyppistä maskuliinista sankaria aikana, jolloin on niin paljon luontevampaa uskoa maskuliiniseen pahuuteen.

Päähenkilön, Arthurin, ongelma sitä vastoin ei ole miten yltäisi katupojasta kuninkaaksi, vaan se että ympäröivä myrkyllinen patriarkaatti muuttaa kaikki teot pahuudeksi; rakkaat ihmiset joutuvat kärsimään, tai kuolemaan hänen tähtensä. Elokuvan kuluessa Arthur menettää elämänsä kolmeen kertaan: vanhempansa, ympäristön joka kasvatti hänet ja vielä kertaalleen sen verkoston joka nostaa hänet kuninkaaksi. Tuleeko Arthurista siis pahis? Emme voi olla varmoja.

Arthurin pelastaa miekka, Excalibur. Se ei tottele häntä ennen kuin hän avautuu henkisesti. Vasta sitten, kun Arthur on kyennyt kohtaamaan elämänsä perustraumat, Excalibur tekee hänestä riittävän voimakkaan kaatamaan paha kuningas. Toisin sanoen Arthurin on rikottava opitun ahtaan maskuliinisuuden rajat, ja kasvettava ihmisenä tutustumalla minuutensa haavoittuvaan puoleen. Vasta sitten hän on valmis kuninkaaksi.

Joten pelkän toiminnan ohella, kuin huomaamatta, Guy Ritchien elokuva pohtii maskuliinisuuden rajoja. Varma tarinankerronta, nopea rytmi, jäntevä leikkaus ja terävä sanailu peittävät näkymättömiin epävarmuuden, joka velloo kaiken alla, ja joka epäilee miehen roolia maailmassa, ja kysyy onko miehen elämällä merkitystä.

Tarkista saatavuus, DVD

Tarkista saatavuus, BluRay

Tappion katkeraa kalkkia Hercule Poirot’lle

Kenneth Branagh: Murder on the Orient Express

Oikeus on sokea. Tai paremminkin oikeuden symboli – jumalatar, joka punnitsee teon oikeuden vaa’alla – on sokea, koska hänen silmänsä on sidottu. Tai vielä täsmällisemmin; oikeus on sokea, jotta sama teko punnittaisiin samalla tavalla tekijän syntyperästä, ihonväristä, säädystä riippumatta. Että kaikki ihmiset olisivat yhdenvertaisia.

”Murder on the Orient Express” on se tarina, jossa Poirot joutuu nielemään ihanteensa. Oikeuden vaaka on epätasapainossa, ja syylliset selviävät ilman rangaistusta, vieläpä raskauttavissa olosuhteissa. Kirjassaan Agatha Christie onnistuu vakuuttamaan lukijat että tämä on oikein ja asiallista, ja Poirot vetäytyy jutusta ilman suurempaa tuskaa, hilpeästi kumartaen säädyn vaatimuksille.

Myöhemmille tarinankertojille ratkaisu ei ole ollut yhtä yksinkertainen. Yhdenvertaisuuden ihanne on universaali, ja niin sen pitääkin olla, jos haluamme ylläpitää rauhaa tällä pikku kiviplaneetalla. Joten elokuvan lopussa on ratkaisematon konflikti, ja päähenkilön lautasella tappion katkera kalkki. Koska näin on, Poirot on vanhan ajan viiksistään huolimatta moderni, ajatteleva, eettinen ihminen, joka joutuu elämään sietämättömän ”imbalance” kanssa. Ainoa tie eteenpäin on työ, uusi tehtävä.

Tarkista saatavuus

Star wars –universumi lohkeilee kuin ahtojää

Rian Johnsson : The Last Jedi (2017)

Ristiriitaisen vastaanoton saanut Star wars -elokuva on tähän mennessä sarjan paras. Tarina on vakavampi ja synkempi kuin aikaisemmin.  Vanhat sankarit kalpenevat uusien rinnalla. On aika saattaa heidät mytologian hämärään, sillä jokin on muuttunut, ja rajalinjat hyvän ja pahan välillä ovat lohkeilleet ja siirtyneet.

Uusien sankareiden on kannettava entistä epävarmemman ajan taakka. Mestari Yodan sanoin: ”Luke, we are what they have grown beyond. That ist the true burden of all masters.”

Daisy Ridleyn Rey ja Adam Driverin Kylo Ren ovat mielenkiintoisempia ja vahvempia hahmoja kuin yksikään aikaisemmista Star Wars -sankareista. Heidän välisensä jännite on kohtalokkaampi ja vaarallisempi kuin mikään aiemmin nähty. Hyvä on urheampi ja uljaampi kuin ennen. Paha on piinatumpi, eksyneempi kuin ennen. Harmaa alue heidän välillään väreilee, rypistyy ja poimuttuu kuin ahtojää.

Universumi rimpuilee kohti uutta, ennen tuntematonta Star Wars –aikaa.

Tarkista saatavuus, DVD

Tarkista saatavuus, BluRay

Viimeisiä aikoja

Denys Arcand : Barbaarien invaasio (2003)


Remy on kuolemansairas. Hän odottaa väistämätöntä epäonnistuneen sote-uudistuksen seurauksena ylikuormitetussa julkisessa sairaalassa. Isänsä kanssa riidoissa oleva poika, modernin kapitalismin aallonharjalla ratsastava rikas keinottelija, järjestää vastahankaisen potilaan yksityiseen hoitoon, kerää paikalle isän vanhat ystävät, ja muutaman muistorikkaan päivän aikana käydään läpi suurten ikäluokkien 60-lukulainen, punavihreä ja loistokkaan kapinallinen menneisyys pettymyksineen ja riemunaiheineen. Rehellinen, riemastuttava, liikuttava elokuva, jossa poistutaan suurelta näyttämöltä tyylikkäästi, vailla teennäisyyttä. Inhimillinen arvokkuus säilytetään viimeiseen asti. Tällaista kuolemisen taitoa näkee harvoin elokuvissa, ja surullista on, että se on mahdollista vain harvalle meistä.

Tarkista saatavuus, Pori

Tarkista saatavuus, Rauma

Apua! Kylpypyyhkeet eivät ole suorassa linjassa

Lauran elämä vaikuttaa ulospäin täydelliseltä, mutta suljettujen ovien takana hänen aviomiehensä Martin paljastuukin omistushaluiseksi ja väkivaltaiseksi kontrollifriikiksi. Päästääkseen karkuun Laura lavastaa oman kuolemansa. Hän aloittaa uuden elämän pikkukaupungissa ja tutustuu naapuri-Beniin, joka on lempeä, kärsivällinen ja rakastettava. Mutta sitten Martinille selviää, että Laura ei olekaan kuollut…

Vuonna 1991 ilmestynyt Vihollinen vuoteessani on ahdistava psykologinen trilleri, jonka roolitus on onnistunut erityisesti Martinia näyttelevän Patrick Berginin kohdalla. Pääosan Julia Roberts oli vain 23- vuotias tehdessään elokuvaa ja oli tuolloin nuorin naisnäyttelijä, jonka palkkio ylitti miljoona dollaria.

Tarkista saatavuus

Kosto on suloinen

Varakas liikemies tuo rakastajattarensa luksushuvilaan keskelle erämaata, jonne vähän myöhemmin saapuvat myös miehen kaksi ystävää metsästysreissulle. Ensin pidetään hauskaa, mutta jo seuraavana päivänä nainen jätetään kuolemaan autiomaahan. Nainen ei kuitenkaan suostu kuolemaan vaan palaa kostamaan miehille korkojen kera.

Ranskalaisen naisohjaajan Coralie Fargeatin omaankäsikirjoitukseen perustuva raiskaus-kosto-tarina Revenge on täysin ylilyövä verispektaakkeli hienollavärimaisemalla. Mutta koska elokuva on niin selvästi tehty pilke silmäkulmassa, se toimii.

Tarkista saatavuus

Sataa, ja sitten tulee ruumiita

Italialaisessa elokuvassa Suburra Rooman lähelle ollaan rakentamassa uutta lasvegasmaista uhkapelitaivasta. Kaikki tahot luonnollisesti haluavat hyötyä siitä, mutta mafiaperheiden keskinäiset kiistat ja kostotoimet ovat vaarassa kaataa koko projektin. Unohtaa ei saa myöskään lahjottuja poliitikkoja tai paavia, joka on vanha ja väsynyt.

Kaikkien amerikkalaisten mafiaelokuvien jälkeen on virkistävää katsoa italialaisten omaa näkökulmaa organisoituneeseen rikollisuuteen. Poliitikot ovat korruptoituneita ja mafiosot turhamaisia ja rahanahneita. Keskinäiset kiistat tarkoittavat suurta määrää ruumiita. Suburra on sateinen, synkkä ja kyyninen: hyviä ihmisiä ei ole, mutta heikkoja sitäkin enemmän. Kaikkein hienointa ja erikoisinta elokuvassa on musiikki ja sen luoma tunnelma. Ilman ranskalaisen M83-yhtyeen unenomaista elektronista musiikkia elokuvan tunnelma olisi täysin eri kuin se on nyt.

Tarkista saatavuus

Puolalaisia nunnia

Loppuvuodesta 1945 nuori nunna saapuu Punaisen ristin sairausasemalle hakemaan apua. Ranskalainen Mathilde lähtee läheiseen luostariin, jossa hän auttaa hätääntynyttä naista synnyttämään. Mathilde tajuaa odottavan äidin olevan yksi luostarin nunnista ja myös sen, että tämä ei ole ainut samassa tilanteessa oleva nunna.

Ranskalais-puolalaisessa elokuvassa Viattomat toinen maailmansota on virallisesti jo päättynyt, mutta Puolan siviiliväestö joutuu silti kokemaan kovia sekä liittoutuneiden että venäläisten puolelta, varsinkin naiset ovat haavoittuvaisessa asemassa. Luostarin nunnat vaikenevat kokemastaan väkivallasta ja traumasta, koska häpeävät tai koska he pelkäävät katolisen kirkon rangaistusta. Varsinaista väkivaltaa ei elokuvassa juurikaan näytetä, vaan siinä keskitytään sen aiheuttamiin jälkiseuraamuksiin.

Nunnakokelas Anna lähtee tapaamaan tätiään, jotta menneisyys saadaan lepoon ennen nunnavalan vannomista. Anna ei ole ennen poistunut luostarista ja tämä on hänen ensikosketuksensa maalliseen elämäntapaan. Tädin luona selviää, että katolilaisella Annalla olikin juutalaiset vanhemmat, jotka kuolivat holokaustissa. Naiset lähtevät etsimään vanhempien hautoja muutamastakin eri pikkukylästä.

Puolalainen mustavalkoelokuva Ida sijoittuu holokaustista toipuvaan 1960-alun Puolaan. Juutalaisvainot ovat arka asia eikä sitä haluta kylissä muistella. Tarina ja kuvaus ovat vähäeleisiä ja katsojalle jätetään paljon tulkinnanvaraa. Elokuva on voittanut lukuisia palkintoja mm. parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin.

Viattomat: tarkista saatavuus

Ida: tarkista saatavuus

Taika Waititi – mies, jonka nimikin kuulostaa hauskalta

On tiettyjä elokuvaohjaajia, joiden elokuvat tunnistaa heti. Teokset voivat vaihdella aiheiltaan paljonkin, mutta ovat silti erittäin ohjaajansa näköisiä: samoja näyttelijöitä, samaa tyyliä, samaa miljöötä, samanlaista huumoria. Uusiseelantilainen Taika Waititi kuuluu tähän kategoriaan. Hänen elokuvansa ovat komedioita, joissa on ripaus draamaa. Henkilöhahmot ovat usein kömpelöitä ja huonosti sopeutuneita yhteiskuntaan. Elokuvien budjetit ovat pieniä ja ne tehdään usein samoilla näyttelijöillä.

Vuonna 2004 hän oli Oscar-ehdokkaana lyhytelokuvastaan Two cars, one night. Vuonna 2017 Waititi ohjasi ensimmäisen ison Hollywood-elokuvansa, Marvelin Thor: Raknarök, joka poikkeaa suuresti hänen aikaisemmista töistään; Thorin budjetti on esimerkiksi satoja kertoja suurempi kuin hänen edellisen elokuvansa. Ohjaamisen lisäksi Waititi on näyttelijä, kirjailija, käsikirjoittaja, maalaaja ja koomikko.

Eagle vs shark on Waititin ensimmäinen kokopitkä elokuva. Siinä kaksi yksinäistä ja syrjäytynyttä löytävät toisensa, mutta rakkaus ei ole helppoa, varsinkaan kun kaikki aika menee suunnitellessa kostotoimia lapsuudenaikaiselle arkkiviholliselle.

What we do in the shadows on jo aikaisemmin esitelty Leffavinkeissä.

Hunt for the wilderpeople on tarina kaupunkilaispoika Rickysta, joka joutuu kasvattivanhempien hoiteisiin Uuden-Seelannin syrjäseuduille. Lastensuojeluviranomaisten uhatessa Ricky ja hänen äreä kasvatti-isänsä pakenevat villiin viidakkoon, jossa katu-uskottavuudesta ei ole apua.

”Ihmisistä on ihana katsoa väkivaltaa ja kamalia asioita. Ihminen on paha eikä kestä onnellisuutta kuin viisi minuuttia kerrallaan.” –Paul Verhoeven

kansikuva

Ranskalainen elokuva Elle alkaa kohtauksella, jossa naamioitunut raiskaaja nousee uhrinsa päältä. Michèle (Isabelle Huppert) ei anna raiskauksen kuitenkaan horjuttaa itseään. Poliisille ilmoittaminen on hänestä ajanhukkaa ja hän jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, mutta alkaa kuitenkin jäljittää hyökkääjäänsä. Kerronta pyörii seksin ja väkivallan ympärillä. Raiskaajan löytyminen tuo elokuvaan aina vain sairaampia piirteitä.

Michèle ei ole mikään kaikkein mukavin hahmo. Katsojan on vaikea ymmärtää tai tuntea sympatiaa häntä kohtaan. Ohjaaja Paul Verhoeven yritti vuosia tehdä tätä elokuvaa Hollywoodissa, mutta järjestään kaikki nimekkäät naistähdet kieltäytyivät roolista. Euroopasta onneksi vielä löytyy studioita sekä naisnäyttelijöitä, jotka ovat valmiita ottamaan riskejä. Elokuvassa venytetään sopivuuden rajoja ja raiskaus saa piirteitä joihin ei ole todellakaan totuttu.

Tarkista saatavuus

Pimahtanut pastori

elokuvan kansikuvaBrimstone-elokuvassa eletään 1800-luvun Amerikan villissä lännessä. Liz on mykkä, joka elää poikansa, tyttärensä ja miehensä kanssa pienen kylän lähistöllä. Kylään saapuu uusi pastori, jonka Liz tunnistaa menneisyydestään. Pastori ei ole mikään lempeä sielunpaimen, vaan jyrkkä kiihkouskovainen, joka ei juuri hymyile.  Brimstone etenee takautumina neljässä eri jaksossa. Alussa ollaan jo miltei lopussa, ja sitten tapahtumat etenevät kronologisesti taaksepäin.

Tämä elokuva ei ole herkkähermoisille, sillä Brimstone sisältää erittäin arkoja aiheita, joissa lapset ovat usein keskiössä.  Elokuvan tunnelma ei ole positiivinen vaan synkkä, väkivaltainen, epätoivoinen ja täynnä kärsimystä, välillä jopa siihen asti, että sitä on piinallista katsoa. Tästä huolimatta elokuva on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Guy Pearce tekee loistavan roolin kostonhimoisena pastorina. Juoni on kiinnostava ja moniosainen sekä visuaalinen ilme on kaunis.

Tarkista saatavuus