Tappion katkeraa kalkkia Hercule Poirot’lle

Kenneth Branagh: Murder on the Orient Express

Oikeus on sokea. Tai paremminkin oikeuden symboli – jumalatar, joka punnitsee teon oikeuden vaa’alla – on sokea, koska hänen silmänsä on sidottu. Tai vielä täsmällisemmin; oikeus on sokea, jotta sama teko punnittaisiin samalla tavalla tekijän syntyperästä, ihonväristä, säädystä riippumatta. Että kaikki ihmiset olisivat yhdenvertaisia.

”Murder on the Orient Express” on se tarina, jossa Poirot joutuu nielemään ihanteensa. Oikeuden vaaka on epätasapainossa, ja syylliset selviävät ilman rangaistusta, vieläpä raskauttavissa olosuhteissa. Kirjassaan Agatha Christie onnistuu vakuuttamaan lukijat että tämä on oikein ja asiallista, ja Poirot vetäytyy jutusta ilman suurempaa tuskaa, hilpeästi kumartaen säädyn vaatimuksille.

Myöhemmille tarinankertojille ratkaisu ei ole ollut yhtä yksinkertainen. Yhdenvertaisuuden ihanne on universaali, ja niin sen pitääkin olla, jos haluamme ylläpitää rauhaa tällä pikku kiviplaneetalla. Joten elokuvan lopussa on ratkaisematon konflikti, ja päähenkilön lautasella tappion katkera kalkki. Koska näin on, Poirot on vanhan ajan viiksistään huolimatta moderni, ajatteleva, eettinen ihminen, joka joutuu elämään sietämättömän ”imbalance” kanssa. Ainoa tie eteenpäin on työ, uusi tehtävä.

Tarkista saatavuus