John Prine: The Tree Of Forgiveness

Pitkän linjan laulaja ja lauluntekijä John Prine teki uransa aikana 18 albumia. Ensialbumi julkaistiin 1970-luvun alussa ja viimeisin The Tree Of Forgiveness –albumi vuonna 2018. Folk- ja countrylaulajan suuria ihailijoita olivat mm. Kris Kristofferson, Johnny Cash ja Bob Dylan. Hän oli myös suunnannäyttäjä monelle nuoremmalle laulajalle ja lauluntekijälle.

Prinen laulut ovat koskettavia ja kantaaottavia, mutta samalla myös humoristisia ja ironisia. Hän oli suuri tarinankertoja ja joku voisi sanoa, että hänen laulunsa olivat kansanlauluja. Hän kertoi, että hänen tunnetuimat kappaleensa kumpuavat vastoinkäymisistä, ja niitähän ikävä kyllä miehellä riitti. Hän sairasti mm. kurkkusyövän (1998) ja keuhkosyövän (2013). Mutta hän selvisi näistäkin vastoinkäymisistä ja niiden jälkeen tapahtui aina uusi tuleminen. Viimeinen koettelemus tapahtui vuonna 2020 huhtikuussa, kun hän kuoli 73-vuotiaana koronaviruksen komplikaatioihin.

Tree Of Forgiveness –albumi on taattua Prineä. Eikä se turhaan ole hänen menestyneimpiä albumeitaan. Prine on tehnyt levyn kappaleet yhteistyössä muiden lauluntekijöiden kanssa lukuun ottamatta kahta kappaletta, jotka ovat yksin hänen kynästään. Allekirjoittaneen mielestä levy on hyvän mielen musaa, vaikka tunneskaala on tälläkin levyllä laaja. Levystä välittyy vanhan kulkijan lämpö ja viisaus.

Tunnelmasta ja akustiikasta tulee paikoitellen mieleen Johnny Cashin viimeiset levytykset. Voisi kuvitella, että varsinkin Caravan of Fools olisi kappale, jonka Johnny Cash levyttäisi eläessään. Sanoituksissa on aavistuksen pilke siitä, että lähtö voi olla lähellä. Mutta ei oteta sitä synkin mielin, vaan otetaan sekin ennemmin kevein mielin. Ja kun päästään taivaaseen, juodaan cocktail vodkalla ja ginger alella sekä poltetaan 9 mailin pituinen sikari, niin kuin kappaleessa When I Get to Heaven. Teksti: Turo.

Janelle Monáe : Dirty Computer (2018)

janelle monae

Amerikkalaisen artisti ja lauluntekijä Janelle Monáen nimi alkaa olla tunnettu jo monessa eri mediassa: elokuvien ystäville hän on kenties tunnetumpi rooleistaan vuonna 2016 julkaistussa elokuvassa Hidden Figures – Varjoon jääneet sekä vuoden parhaan elokuvan Oscarilla palkitussa Moonlightissa. Monilahjakas Monáe on kuitenkin musiikin saralla tärkeä uranuurtaja, ja albumi Dirty Computer (2018) on osoitus siitä, kuinka elokuva voi olla osana albumia, eikä vain toisin päin.

Dirty Computer on tyyliltään hyvin monipuolinen: Monáe yhdistelee tyylillisesti mm. poppia, funkia ja rappia. Levyn ensimmäinen single Make me feel on tuonut monien fanien ja kriitikoiden mieleen Princen, ja Monáen mukaan hän olikin mukana, ei vain tämän biisin, vaan koko albumin soundien luomisessa ennen pois menoaan. Albumilla esiintyy mm. Pharrel Williams (I got the juice), Grimes (Pynk) sekä Zoe Kravitz (Screwed).

Tiivistetysti Monáen tyyliä voi kuvata afrofuturismiksi. Musiikillisesti tämä on ehkä ollut selkeämpää aiemmilla albumeilla The Arch/Android (2010) ja Electric Lady (2013), joiden lyriikoiden pohjana on Monáen androidi -alter egon Cindi Mayweatherin elämä Metropolis-universumissa. Toisin kuin edeltäjänsä, Dirty Computer edustaa Monáen irrottautumista alter egonsa suojista. Albumin sanoituksissa käsitellään rehdisti artistin omia tuntoja, ja myös esimerkiksi ajankohtaista Pohjois-Amerikan poliittista tilannetta. Monáen futuristiset teemat ovat reaalimaailmaan siirtymisestä huolimatta vahvasti läsnä, etenkin artistin ulkoisessa tyylissä. Monáen elokuvallisia saavutuksia täydentää Dirty Computerin julkaisun yhteydessä ensinäytäntönsä saanut ”emotion picture”: koko albumin kattava juonellinen musiikkivideo tai paremminkin lyhytelokuva. Video on ehdottomasti katsomisen arvoinen ja sen löytää esimerkiksi YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=jdH2Sy-BlNE. Teksti: Mira N.

Tarkista saatavuus

J. J. Cale: Stay around (2019)

Artistin kuoleman jälkeen aletaan perinteisesti penkoa äänitearkistoja, oli syy sitten lisätä lämpöä hiipuvaan hiillokseen, saada katetta perikunnan ja levy-yhtiön tileille tai ajatella niitä kuulijoita, jotka arvostavat sitäkin, mikä aikanaan jäi julkaisematta. Eikä vuonna 2013 menehtynyt J. J. Cale tee asiassa poikkeusta. Viidentoista ennen julkaisemattoman kappaleen kokoelman ovat koonneet pääasiassa Calen leski ja hyvä ystävä. Oklahoman Tulsasta lähtöisin oleva John Weldon Cale oli omaehtoinen muusikko, joka vältteli suuria kiertueita ja toimi pääosin itse niin managerinaan kuin levyjensä äänittäjänä ja miksaajana. Arvailujen varaan jää, mikä hänen suhtautumisensa tällaiseen projektiin olisi ollut.

Vaikka Stay around koostuu aikanaan Calen julkaisemien albumien ulkopuolelle jääneestä materiaalista, ei levy siitä huolimatta tuota laadullista pettymystä. Kappaleet pitäytyvät Calelle ominaisessa tyylissä – soundimaailma ei ole liian hiottua vaan vintage-henkistä, Calen soitto on virtaavaa ja viettelevää, vokaaliosuudet lähes kuiskataan. Kappaleiden teemoissa pääosassa ovat naiset. Postuumista koosteluonteestaan huolimatta Stay around on kiinnostavalla tavalla tunnelmaltaan eheä kokonaisuus – se ikään kuin vastaa Calen hahmon viipyilemään jäänyttä hehkua julkaisun nimeä myöten. Mikään valtava poikkeama Calen tuotannosta tämä postuumi levy ei siis hyvässä mielessä ole. Päättynytkin tarina jatkuu, sitä tosin kirjoittavat nyt muut. Teksti: Minna J.

Tarkista saatavuus

Behemoth : I Loved You at Your Darkest (2018)

Puolalainen extreme-metallimahti Behemoth julkaisi viime syksynä uuden, yhdennentoista levynsä I Loved You at Your Darkest (ILYAYD), jota oli odotettu varsin ristiriitaisin tuntein – olihan edellisen levyn The Satanist (2014) uskottu jäävän yhtyeen viimeiseksi ja samalla parhaaksi levyksi. Se ammensi synkän voimansa yhtyeen keulahahmon, Adam Nergal Darskin vuonna 2010 sairastamasta vakavasta leukemiasta, josta mies kuitenkin Puolan katolisen kirkon harmiksi toipui.

ILYAYD ei yritä olla samanlainen levy kuin edeltäjänsä. Vaikka The Satanist nosti bändin aivan uudelle tasolle ja toi sille myös valtavasti uusia faneja, teki Nergal rohkean päätöksen olla jatkamatta samalla linjalla. Sen sijaan ILYAYD on kokeellisempi ja sekoittaa äärimetalliin vaivihkaa vaikutteita muista genreistä, kuten esimerkiksi rockin puolelle hetkittäin lipsahtava kappale Sabbath Mater osoittaa. Levyn ehkä vaikuttavimmalla kappaleella Bartzabel kuullaan puolestaan poikkeuksellisesti Nergalin puhdasta lauluääntä.

Vaikka Behemothin uusi levy on erilainen kuin aiemmat, se ei suinkaan ole huonompi. Päinvastoin. Yhtye tuntuu jatkuvasti kehittyvän ja kasvavan musiikillisesti. Bändin perimmäinen tavoite kuitenkin on ja pysyy: tälläkin levyllä korostuu taistelu konservatiivisuutta, katolista kirkkoa ja uskonnon elämää rajoittavia sääntöjä vastaan.

Ja jos tämän sortin musiikki kolahtaa, kannattaa Suomessa melko säännöllisesti vierailevaa bändiä käydä katsomassa livenäkin, vaikkapa ensi kesän Tuska-festareilla. Behemothia parempaa live-esiintyjää on ainakin allekirjoittaneen vaikea keksiä. Teksti Terhi S.

Tarkista saatavuus

London Philharmonic Orchestra : The Greatest Video Game Music (2011)

Lontoon filharmoninen orkesteri, johtajanaan Andrew Skeet, tarjoaa laajan kattauksen orkesteriversioita tunnetusta pelimusiikista. Levy The Greatest Video Game Music on pullollaan sävellyksiä legendaarisista peleistä, kuten Final Fantasy, Halo, Call of Duty, World of Warcraft… Mutta vaikka pelaaminen tai koko pelikulttuuri ei kiinnostaisi tippaakaan, on musiikillinen nautinto silti taattu. Tästä pitävät huolen Britannian yksi merkittävimmistä orkestereista sekä pelimusiikin korkea laatu ja legendaariset säveltäjät, kuten Hans Zimmer ja Nobuo Uematsu.

Moni 80-luvulla lapsuuttaan elänyt muistaa esimerkiksi The Legend of Zeldan ja Super Mario Brosin 8-bittisillä laitteilla soineen piipittävän teemamusiikin. Lontoon filharmonisen orkesterin sovitukset näistä teemakappaleista ovat kuitenkin kaukana piipityksestä. On uskomatonta, kuinka kaunis teos The Legend of Zeldan tunnarista kuoriutuukaan, kun se saa arvoisensa sovituksen ja esittäjän. Sama pätee moniin muihinkin etenkin levyn vanhempiin kappaleisiin.

Lopuksi pitää vielä mainostaa, että Lontoon filharmoninen orkesteri on levyttänyt myös The Greatest Video Game Music 2:n (2012), joka tarjoaa lisää upeita versioita tunnetusta pelimusiikista. Huomaa myös molempien levyjen äärimmäisen upeat kansikuvat! Teksti Terhi S.

Tarkista saatavuus

Amon Amarth : Jomsviking (2016)

Ruotsalainen death metal –yhtye Amon Amarth julkaisee toukokuussa 2019 yhdennentoista, pitkään odotetun levynsä Berserker. Sitä odotellessa voi kuitenkin luoda katsauksen genrensä tämän hetken suosituimman bändin edelliseen, vuonna 2016 julkaistuun studioalbumiin, joka kantaa nimeä Jomsviking. Ja kuten nimestä voi päätellä, viikingeistä tälläkin levyllä tarinoidaan, kuten yli 25 vuotta kasassa olleella bändillä on tapana ollut.

Amon Amarthin musiikki on genrellensä ehkä jopa epätyypillisen melodista ja helposti lähestyttävää. Vokaaliosuuksia ärjyvä Johan Hegg saa matalan äänensä kuulostamaan lähinnä luksusauton moottorin hyrinältä, ja herran murinaa onkin erittäin miellyttävää kuunnella. Kuten Amon Amarthilla yleensä, tälläkin levyllä musiikki on laadukkaasti tehtyä. Joukossa ei ole ns. täytebiisejä, vaan levy on kaikkinensa rautainen kokonaisuus. Erityisen paljon itse vaikutuin kappaleesta A Dream That Cannot Be, jolla vierailee tunnettu metallin naislaulaja Doro Pesch.

Jomsvikingia kuunnellessaan voi suorastaan tuntea testosteronitason kohoavan ja parran alkavan kasvaa – jopa näin naisihmisenä. Amon Amarthin musiikki sopiikin erityisen hyvin esimerkiksi kuntosalilla, juoksulenkillä tai muuten energiantarpeessa kuunneltavaksi. Rauhoittumiseen tai meditaatioon en levyä sen sijaan suosittele. Teksti Terhi S.

Tarkista saatavuus

Recomposed by Max Richter : Vivaldi – The Four Seasons

Antonio Vivaldin viulukonserttosarja Neljä vuodenaikaa on klassisen musiikin todellinen klassikkoteos, josta jokainen varmasti on ainakin joskus kuullut. Harvalla säveltäjällä olisi pokkaa lähteä koskemaan näin ikoniseen teokseen, mutta brittiläistä nykysäveltäjää Max Richteriä sävellyksen maineikkuus ei estänyt – onneksi, sillä hän loikin Vivaldin konsertoista jotakin aivan uutta ja maagista. Teos päivittyi kertarysäyksellä nykyaikaan, ja kestää jälleen lukuisia kuuntelukertoja.

Levyn ainutlaatuisen tunnelman luo ehkä juuri sen yhtäaikainen tuttuus ja vieraus. Richter on jättänyt alkuperäisestä materiaalista jopa 75 % pois, joten pyörää ei ole keksitty uudestaan. Sen sijaan Richter on tuonut tuttuja elementtejä palasina vieraaseen ympäristöön, jossa ne kuulostavat uusilta ja raikkailta. Alkuperäisen sävellyksen koristeellinen barokkityyli on korvautunut postmodernismilla, jossa yhdistellään ennakkoluulottomasti erilaisia musiikillisia elementtejä.

Vaikka et olisi klassisen musiikin ystävä, Max Richterin versio Vivaldin vuodenajoista on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen teos. Richterin musiikki vetoaa kaiken ikäisiin, mutta erityisesti nuoret kuulijat voivat kokea hänen musiikissaan jotakin sellaista viehätystä, jota perinteinen, vanhempi klassinen musiikki ei välttämättä tarjoa. Teksti: Terhi S.

Tarkista saatavuus

Dimmu Borgir : Eonian (2018)

Sinfonisen black metallin norjalainen jumala teki viime vuonna paluun kahdeksan vuoden hiljaiselon jälkeen. Dimmu Borgirin 10. albumi eroaa hyvin paljon yhtyeen faneille tutusta soundimaailmasta, joskin musiikki on edelleen varsin mahtipontista – ja tietysti täynnä saatanallisia sanoituksia.

Yhtyeen keulahahmo ja laulaja Shagrath, oikealta nimeltään Stian Tomt Thoresen, on kertonut albumin olevan läpileikkaus koko Dimmu Borgirin historiasta. Kun otetaan huomioon, että yhtye perustettiin jo vuonna 1993, on selvää, ettei tämä levy ole musiikillisesti sieltä yksinkertaisimmasta päästä. Siihen tutustumiseen kannattaakin varata aikaa.

Muutaman kerran levyä kuunneltuaan kuulija voi huomata biisien tarjoavan joka kerta jotakin uutta. Synkkiä riffejä ja Shagrathin murinaa seuraavat kauniit kuoro-osuudet, ja harmoniat ovat välillä jopa petollisen kauniita ollakseen mustaa metallia. Yhtyeen kitaristit, Silenoz ja Galder, tietävät mitä tekevät, ja taidokas soittaminen viimeistelee albumin tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.

Eonian on ehdottomasti levy, joka sopii myös raskasta metallia vähemmän kuunnelleelle. Se on oiva esimerkki siitä, että mitä yllättävimmistä musiikkigenreistä voi löytää henkeäsalpaavaa kauneutta. Teksti: Terhi S.
Tarkista saatavuus

Rizzle Kicks – Stereo Typical (2012)

Rizzle Kicks – suoraan Englannin Brightonista. Kahden MC’n (Jordan ”Rizzle” Stephens -92 & Harley ”Sylvester” Alexander-Sule -91) kokoonpano julkaisi debyyttilevynsä, Stereo Typicalin, 2011.

Brittien virallisen levylistan sijaa 5 parhaimmillaan pitänyt Stereo Typical on hyvän mielen iskulinjaräppiä mukavan menevillä taustoilla, soljuvalla flow’lla ja rapsakalla brittiaksentilla. Levyn taustavoimatkin ovat hyvin kunnossa, sillä joukosta löytyy taustoja tuottamasta mm. Brightonin oma Norman Cook, eli Fatboy Slim (Mama Do The Hump). Levy on pop-räp -tyylissään miellyttävää kuunneltavaa, joka tarjoaa mukavan matkan 18-kesäisen brittinuoren maailmaan.

”We just wanna lickle rhyme bruv
Call me what you want you want but you should not call it a night, luv.
And I might just join the Mile High-club
Only problem being that I couldn’t give a flying f…”

”Albumi pitää sisällään mukavia äänimattoja, joiden päällä kulkevat nopeasylkyiset lyriikat paljastavat artistien olevan tyypillisiä teinipoikia” – The Guardian  Teksti: Tarkka-A

Tarkista saatavuus

Judas Priest : Firepower (2018)

kansikuva-judas-priest

Judas Priest on yksi suurista heavy metallin legendoista. Rob Halfordin (laulu), nyttemmin parkinsonin tautiin sairastuneen Glenn Tiptonin (kitarat), Richie Faulknerin (kitarat), Ian Hillin (bassot) ja Scott Travisin (rummut) nykyisin tähdittämä nahkahousuprikaati on inspiroinut tulevia sukupolvia jo vuodesta 1969 eri kokoonpanoilla. Judas Priestin 2018 julkaisema Firepower-levy seisookin ylväästi ja vahvana omilla jaloillaan traditionaalisen Heavy Metal –genren kuolemattomana vartijana näinä genrelle muuten kuivina aikoina, jolloin uusia klassikkoja ei ole päässyt montaakaan muodostumaan.

Firepower on Judas Priestin vanhojen partojen paluu siihen aggressiiviseen ja ylitsevuotavan mahtipontiseen tykitykseen, mistä ylistetty Painkiller-albumi koostui. 67-vuotiaan Rob Halfordin ääni on säilynyt tavalla, josta monet muusikot voivat vain haaveilla ja riittää hienosti Priestmäisiin rääkäisyihin ja korvamadoiksi jääviin kertosäkeisiin. Ulvovat ja särisevät kitarat, sekä raskaat ja armoa antamattomat rummut kuuluvat nahkahousujen tapaan asiaan. Firepower on rauhoittuessaankin mahtipontinen ja niskalihakset saavat töitä pään nyökkyessä. Allekirjoittanut tunteekin auttamattoman tarpeen päästä pumppaamaan rautaa hikisin käsin albumin nimikkokappaleen antaessa täyslaidallisen atmosfääriin. Teksti: Jouni V.

Tarkista saatavuus

Special deluxe edition – Tarkista saatavuus

Keb Darge and Cut Chemist present the dark side : 30 sixties garage, punk and psych monsters

”Sinä pitäisit garage rockista”, tokaisi DJ Shadow vinyyleihin hurahtaneelle DJ ja rockabilly-tuottaja Keb Dargelle. Ja kuinka ollakaan: analyysi osui oikeaan. Sen kunniaksi Keb Darge on koonnut yhdessä artisti Cut Chemistin kanssa kuultavaksemme maukkaan kokoelman 1960-luvun garage, punk ja psyche-jytinää. Kansivihkosessa skotti-DJ maalailee suunnanneensa levyn ensisijaisesti heille, joihin hänkin lukeutui vielä kolme vuotta sitten – garage rockin kauneudesta, voimasta ja jännittävyydestä autuaan tietämättömille.

Kokoelma yhdistelee garage rockia ja punkkia energiseksi, psykedeelisin saundein ja särö-efektein höystetyksi kokonaisuudeksi. Meno on juuri niin häröilevää ja innostuneen oivaltavaa kuin se liiemmittä hiomisitta voi olla. Teksti: Minna J.

Tarkista saatavuus

Black fire! New spirits! : radical and revolutionary jazz in the USA 1957-82 (2014)

Tuplakokoelma Black fire! New spirits! : radical and revolutionary jazz in the USA 1957-82 esittelee amerikkalaista jazzia sen murroskaudelta. 1960-luvun amerikkalaisen yhteiskunnan keskeisimpiä kysymyksiä oli rotusyrjinnän lopettaminen. Samaan aikaan kun Martin Luther King ajoi väkivallatonta poliittista vallankumousta, jazz-musiikissa oli meneillään oma väkivallaton kumouksensa. Kokoelmalevy Black fire! New spirits! tarjoilee kuulijalle 14 uraauurtavaa jazzartistia noilta muutoksen vuosilta. Monipuoliselta levyltä löytyy muun muassa spirituaalista jazzia, freetä ja funk-sävyjä. Don Cherryn maailmanmusiikkiin ja mystiikkaan viehtyneen kauden henkevästä tuotoksesta Utopia and visions (1972) siirrytään sujuvasti esiräppiin. Levyn muista artisteista mainittakoon Yusef Lateef, Tyrone Washington, Pheeroan Ak Laff ja David Lee Jr. Levy tarjoaa myös monelle asianharrastajalle ennen kuulematonta materiaalia artisteilta, joiden pelkäämätön asenne tarttuu kuulijaankin. Teksti: Minna J.

Tarkista saatavuus

Ghost: Meliora (2015)

levyn kansikuva

Ruotsalainen metalliyhtye Ghost tunnetaan synkistä sanoituksista sekä anonyymeistä jäsenistään. Yhtyeen keulakuva on pääkallokasvoinen Papa Emeritus, jonka ulkonäkö ja järjestysluku ovat vaihtuneet kolmesti. Tällä hetkellä hänet tunnetaan nimellä Papa Emeritus 0. Naamion takaa löytyy kuitenkin aina yhtyeen perustajajäsen, Tobias Forge, joka paljasti henkilöllisyytensä radiohaastattelussa aiemmin tänä syksynä. Bändin soittajat käyttävät nimeä Nameless Ghouls, ja ovat kasvottomia.

Ghostin musiikkityyliä on kuvailtu muun muassa heavy ja doom metalliksi sekä hard rockiksi. Bändin musiikki ei kuitenkaan ole raskaimmasta päästä; yhtyeen kappaleet ovat hyvinkin melodisia ja bändi on itsekin kertonut, ettei tunnusta itseään metalliyhtyeeksi. Ghostin musiikissa on huomattavasti vanhemman, klassisen rockin piirteitä. He ovat maininneet inspiraatiokseen esimerkiksi David Bowien, Alice Cooperin sekä Pink Floydin.

Meliora on yhtyeen kolmas, ja viimeisin kokopitkä studioalbumi, ja sen laulajana toimi Papa Emeritus III. Yhtye on tunnettu saatanallisista teemoistaan, eikä Meliora ole poikkeus. Bändi onkin nimennyt albumin pääteemaksi jumalattomuuden. Levyn ensimmäinen single, Cirice, voitti vuoden 2016 parhaan metalliesityksen Grammy-palkinnon. Albumin muut singlet ovat From the Pinnacle to the Pit sekä Majesty. Myöhemmin, keväällä 2017, bändi julkaisi myös musiikkivideon levyn He Is -kappaleesta. Teksti: Roosa L.

Tarkista saatavuus

African scream contest : raw and psychedelic afro sounds from Benin and Togo (2008)

African scream contest levyn kansi

African scream contest : raw and psychedelic afro sounds from Benin and Togo (2008) Benin ja Togo ovat pieniä nauhamaisia valtioita Afrikan länsirannikolla. Analog Africa -merkin julkaisema kokoelmalevy esittelee 14 artistia tai yhtyettä, joiden kotipaikkaa tämä musiikillinen sulatusuuni edustaa. Alueen musiikissa on kuultavissa ranskankieliselle Länsi-Afrikalle ominaisesti kuubalaisia, kongolaisia ja ranskalaisia vaikutteita yhdistettynä paikalliseen perinne- ja rituaalimusiikkiin. Levyllä kuuluvat vahvasti myös afrobeat ja funk-vaikutteet, jotka 1960-luvulta lähtien ovat laajalti jättäneet jälkensä afrikkalaiseen nykymusiikkiin. Levyn kappaleet ajoittuvat pääosin 1970-luvun alkuun, jolloin vähäisin resurssein varustetut muusikot, joista monet eivät kyenneet edes lukemaan nuotteja, loivat monialaisista vaikutteistaan tuoreen, vimmaisen keitoksensa. Niin musiikillisesti kuin saundeiltaankin lahjomattoman raaka levy on pakattu täyteen autenttisia rytmejä, säksättäviä kitaroita ja jamesbrownmaista ääntelyä. Kansilehtiön kattavat esittelytekstit ja visuaalinen anti tarjoavat kuulijalle tuhdin tietopaketin. Teksti: Minna J.

Tarkista saatavuus