Janelle Monáe : Dirty Computer (2018)

janelle monae

Amerikkalaisen artisti ja lauluntekijä Janelle Monáen nimi alkaa olla tunnettu jo monessa eri mediassa: elokuvien ystäville hän on kenties tunnetumpi rooleistaan vuonna 2016 julkaistussa elokuvassa Hidden Figures – Varjoon jääneet sekä vuoden parhaan elokuvan Oscarilla palkitussa Moonlightissa. Monilahjakas Monáe on kuitenkin musiikin saralla tärkeä uranuurtaja, ja albumi Dirty Computer (2018) on osoitus siitä, kuinka elokuva voi olla osana albumia, eikä vain toisin päin.

Dirty Computer on tyyliltään hyvin monipuolinen: Monáe yhdistelee tyylillisesti mm. poppia, funkia ja rappia. Levyn ensimmäinen single Make me feel on tuonut monien fanien ja kriitikoiden mieleen Princen, ja Monáen mukaan hän olikin mukana, ei vain tämän biisin, vaan koko albumin soundien luomisessa ennen pois menoaan. Albumilla esiintyy mm. Pharrel Williams (I got the juice), Grimes (Pynk) sekä Zoe Kravitz (Screwed).

Tiivistetysti Monáen tyyliä voi kuvata afrofuturismiksi. Musiikillisesti tämä on ehkä ollut selkeämpää aiemmilla albumeilla The Arch/Android (2010) ja Electric Lady (2013), joiden lyriikoiden pohjana on Monáen androidi -alter egon Cindi Mayweatherin elämä Metropolis-universumissa. Toisin kuin edeltäjänsä, Dirty Computer edustaa Monáen irrottautumista alter egonsa suojista. Albumin sanoituksissa käsitellään rehdisti artistin omia tuntoja, ja myös esimerkiksi ajankohtaista Pohjois-Amerikan poliittista tilannetta. Monáen futuristiset teemat ovat reaalimaailmaan siirtymisestä huolimatta vahvasti läsnä, etenkin artistin ulkoisessa tyylissä. Monáen elokuvallisia saavutuksia täydentää Dirty Computerin julkaisun yhteydessä ensinäytäntönsä saanut ”emotion picture”: koko albumin kattava juonellinen musiikkivideo tai paremminkin lyhytelokuva. Video on ehdottomasti katsomisen arvoinen ja sen löytää esimerkiksi YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=jdH2Sy-BlNE. Teksti: Mira N.

Tarkista saatavuus