Tekijä: Minna Juhola

Amerikkalaisen artisti ja lauluntekijä Janelle Monáen nimi alkaa olla tunnettu jo monessa eri mediassa: elokuvien ystäville hän on kenties tunnetumpi rooleistaan vuonna 2016 julkaistussa elokuvassa Hidden Figures – Varjoon jääneet sekä vuoden parhaan elokuvan Oscarilla palkitussa Moonlightissa. Monilahjakas Monáe on kuitenkin musiikin saralla tärkeä uranuurtaja, ja albumi Dirty Computer (2018) on osoitus siitä, kuinka elokuva voi olla osana albumia, eikä vain toisin päin.

Dirty Computer on tyyliltään hyvin monipuolinen: Monáe yhdistelee tyylillisesti mm. poppia, funkia ja rappia. Levyn ensimmäinen single Make me feel on tuonut monien fanien ja kriitikoiden mieleen Princen, ja Monáen mukaan hän olikin mukana, ei vain tämän biisin, vaan koko albumin soundien luomisessa ennen pois menoaan. Albumilla esiintyy mm. Pharrel Williams (I got the juice), Grimes (Pynk) sekä Zoe Kravitz (Screwed).

Tiivistetysti Monáen tyyliä voi kuvata afrofuturismiksi. Musiikillisesti tämä on ehkä ollut selkeämpää aiemmilla albumeilla The Arch/Android (2010) ja Electric Lady (2013), joiden lyriikoiden pohjana on Monáen androidi -alter egon Cindi Mayweatherin elämä Metropolis-universumissa. Toisin kuin edeltäjänsä, Dirty Computer edustaa Monáen irrottautumista alter egonsa suojista. Albumin sanoituksissa käsitellään rehdisti artistin omia tuntoja, ja myös esimerkiksi ajankohtaista Pohjois-Amerikan poliittista tilannetta. Monáen futuristiset teemat ovat reaalimaailmaan siirtymisestä huolimatta vahvasti läsnä, etenkin artistin ulkoisessa tyylissä. Monáen elokuvallisia saavutuksia täydentää Dirty Computerin julkaisun yhteydessä ensinäytäntönsä saanut ”emotion picture”: koko albumin kattava juonellinen musiikkivideo tai paremminkin lyhytelokuva. Video on ehdottomasti katsomisen arvoinen ja sen löytää esimerkiksi YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=jdH2Sy-BlNE. Teksti: Mira N.

Tarkista saatavuus

Artistin kuoleman jälkeen aletaan perinteisesti penkoa äänitearkistoja, oli syy sitten lisätä lämpöä hiipuvaan hiillokseen, saada katetta perikunnan ja levy-yhtiön tileille tai ajatella niitä kuulijoita, jotka arvostavat sitäkin, mikä aikanaan jäi julkaisematta. Eikä vuonna 2013 menehtynyt J. J. Cale tee asiassa poikkeusta. Viidentoista ennen julkaisemattoman kappaleen kokoelman ovat koonneet pääasiassa Calen leski ja hyvä ystävä. Oklahoman Tulsasta lähtöisin oleva John Weldon Cale oli omaehtoinen muusikko, joka vältteli suuria kiertueita ja toimi pääosin itse niin managerinaan kuin levyjensä äänittäjänä ja miksaajana. Arvailujen varaan jää, mikä hänen suhtautumisensa tällaiseen projektiin olisi ollut.

Vaikka Stay around koostuu aikanaan Calen julkaisemien albumien ulkopuolelle jääneestä materiaalista, ei levy siitä huolimatta tuota laadullista pettymystä. Kappaleet pitäytyvät Calelle ominaisessa tyylissä – soundimaailma ei ole liian hiottua vaan vintage-henkistä, Calen soitto on virtaavaa ja viettelevää, vokaaliosuudet lähes kuiskataan. Kappaleiden teemoissa pääosassa ovat naiset. Postuumista koosteluonteestaan huolimatta Stay around on kiinnostavalla tavalla tunnelmaltaan eheä kokonaisuus – se ikään kuin vastaa Calen hahmon viipyilemään jäänyttä hehkua julkaisun nimeä myöten. Mikään valtava poikkeama Calen tuotannosta tämä postuumi levy ei siis hyvässä mielessä ole. Päättynytkin tarina jatkuu, sitä tosin kirjoittavat nyt muut. Teksti: Minna J.

Tarkista saatavuus

Judas Priest on yksi suurista heavy metallin legendoista. Rob Halfordin (laulu), nyttemmin parkinsonin tautiin sairastuneen Glenn Tiptonin (kitarat), Richie Faulknerin (kitarat), Ian Hillin (bassot) ja Scott Travisin (rummut) nykyisin tähdittämä nahkahousuprikaati on inspiroinut tulevia sukupolvia jo vuodesta 1969 eri kokoonpanoilla. Judas Priestin 2018 julkaisema Firepower-levy seisookin ylväästi ja vahvana omilla jaloillaan traditionaalisen Heavy Metal –genren kuolemattomana vartijana näinä genrelle muuten kuivina aikoina, jolloin uusia klassikkoja ei ole päässyt montaakaan muodostumaan.

Firepower on Judas Priestin vanhojen partojen paluu siihen aggressiiviseen ja ylitsevuotavan mahtipontiseen tykitykseen, mistä ylistetty Painkiller-albumi koostui. 67-vuotiaan Rob Halfordin ääni on säilynyt tavalla, josta monet muusikot voivat vain haaveilla ja riittää hienosti Priestmäisiin rääkäisyihin ja korvamadoiksi jääviin kertosäkeisiin. Ulvovat ja särisevät kitarat, sekä raskaat ja armoa antamattomat rummut kuuluvat nahkahousujen tapaan asiaan. Firepower on rauhoittuessaankin mahtipontinen ja niskalihakset saavat töitä pään nyökkyessä. Allekirjoittanut tunteekin auttamattoman tarpeen päästä pumppaamaan rautaa hikisin käsin albumin nimikkokappaleen antaessa täyslaidallisen atmosfääriin. Teksti: Jouni V.

Tarkista saatavuus

Special deluxe edition – Tarkista saatavuus