W. C. Fields: Reilua miestä ei voi pettää (You can’t cheat an honest man, 1939); Taaloja ja tuuria (Bank dick, 1940)

W. C. Fieldsin komediat kuuluvat elokuvakomiikan aateliin, ja ovat siten pakollista katsottavaa kaikille elokuvien historiasta kiinnostuneille.

Tuskin koskaan on komiikkaa tehty näin kotikutoisesti. Fieldsin elokuvien luonteenomainen piirre on kaiken ”glamöörin” puuttuminen. Elokuvien ilmiasu on yhtä nuhruinen ja teeskentelemätön kuin alkoholiin kallellaan oleva päähenkilö.  Elokuvahistorian yksi usein toistettu klisee onkin, että W. C. Fields oli elokuvissaan oma itsensä.

Ehkäpä niin. Joka tapauksessa katsoja panee merkille miten yksinäinen W. C. Fieldsin hahmo on – kaikista katsojalle osoitetuista silmäniskuista huolimatta. Mitään draaman kaarta ei syvimmässä mielessä ole. Mitkään juonen käänteet eivät muuta päähenkilön asennetta maailmaan.

Katsoja tuntee olevansa sidottu merkillisen liikkumattomaan näkökulmaan, eräänlaiseen ovensilmään, joka näyttää vain päähenkilön ja hänen pyristelynsä maailman otteessa.  Suuri osa huumorista syntyykin siitä, miten päähenkilö yrittää luikerrella irti niskassaan olevasta kourasta, epäonnistuu ja silti säilyy muuttumattomana.

Voi vain kuvitella sitä elämänpettymyksen määrää, joka on luonut tämän perustavaa laatua olevan eristyneisyyden: tämän liikkumattoman pisteen, joka on W. C. Fields – kaikissa elokuvissa esiintyvissä sivupersoonissaan.