Les Lyonnais on suoraviivainen rikoselokuva. Momo ja Serge ovat ystäviä jo lapsuudesta saakka. Heidän tiensä on johtanut pikkurikollisuudesta aseellisiin ryöstöihin, ja aina oman liigan johtoon – kunnes joutuvat vankilaan. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Momo elää suhteellisen rauhallista elämää perheensä kanssa, kun Serge joutuu jälleen kiinni. Koska Sergellä on vihamiehiä, jotka voisivat surmauttaa hänet vankilassa, Momo järjestää hänet vapaaksi. Teko saa seurauksia, jotka muuttavat kaiken, myös ystävyyden.
Yksinkertaisesta juonesta huolimatta Les Lyonnais teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Elokuva on rakennettu taitavasti; Marchal kertoo Momon ja Sergen tarinan takaumilla, jotka kerta kerralta kohottavat elokuvan intensiteettiä. Kerronta pitää katsojan otteessaan aina viimeiseen vapauttavaan kohtaukseen saakka.
Toisekseen elokuvan päähenkilö – Gerard Lanvin esittämä Momo – on vakuuttava. Hän on elämää nähnyt mies, ja kykenee itsenäiseen päätöksentekoon. Kokemuksistaan huolimatta Momo on säilyttänyt moraalisen eheytensä vajoamatta kyynisyyteen. Mieleen tulee muutama muu keski-ikäinen sankari; komisario Morse tai John le Carren sankari Smiley.
Niille, jotka kykenevät samaistumaan päähenkilöön, Les Lyonnais tarjoaa terapeuttisen kokemuksen. Suorituskeskeisessä maailmassa, jossa iskuja tulee suunnasta jos toisesta, Momon osoittama henkinen kantti suoristaa katsojan selkärangan ja saa hänet katsomaan ympärilleen terävämmin kuin ennen. Kuka meistä ei haluaisi olla itsenäinen ja empaattinen, sillä ainoa mikä meidät erottaa kukonpojista on ymmärrys.
Viimeisessä kohtauksessa Momo saa jo myyttisiä piirteitä. Mieleeni tulee Odysseus, kotiin palaava oikeudenmukainen Odysseus.