Jostain syystä minulla on tunne, että tätä ihastuttavaa elokuvaa eivät arvosta muut kuin vaimoni ja minä.
Vertailuelokuvat: Kuinka miljonääri naidaan, Naisia hermoromahduksen partaalla
Jo ensimmäisistä kuvista havaitsee, että nyt olemme sadun maailmassa. Lumen peittämä maisema on studioon rakennettu. Kauris nyppii köynnöskasvia ikkunan juurella kuin Walt Disneyn Bambi. Talon tytär tulee kotiin joululomalle pukeutuneena häikäisevän pinkkiin asuun (muotia noin 1950-luvulta), tapaa äitinsä, siskonsa, tätinsä, isoäitinsä ja talon palvelijattaret – ja näin lähes kaikki 8 naisesta ovat koossa! – ja heti kohta havaitaan että talon isäntä on tapettu yön aikana iskemällä veitsi selkään.
Ensemble on vahva: Danielle Darrieux, ranskalaisen elokuvan suuri tähti 1930-luvulta alkaen, Catherine Deneuve – häntä ei tarvitse esitellä kenellekään, Isabelle Huppert ja Fanny Ardant, 1970-luvuna ja 80-luvun suuria näyttelijättäriä, ikieroottinen Emmanuelle Béart, Virginie Ledoyen ja Ludovine Sagnier. Jos pitää ranskalaisista näyttelijättäristä, pöytä on katettu!
Yhtä vahvaa naiselokuvaa ei ole tehty sitten Pedro Almodovarin ”Naisia hermoromahduksen partaalla” – Carmen Maura, Julietta Serrano, Maria Barranco jne.. tai vielä varhaisempi mielleyhtymä ”Kuinka miljonääri naidaan” – Lauren Bacall, Marilyn Monroe ja Betty Grable liihottavat täysin epätodellisessa tarinassa yhtä epätodellisessa hollywood New Yorkissa timanttien loisteessa ja sakettipukuisten miesten keskellä yrittäen löytää naimattomia miljönäärejä.
Valtavirtaelokuvaan verrattuna kerronta on epäsovinnainen. Tarinan henkilöt alkavat kesken kohtauksen laulaa ja tanssia, kuin pahimmassa Bollywood – elokuvassa. Tämä keskeytys vieraannuttaa, kunnes ymmärtää, että jokainen laulu on sitä laulavan henkilön manifestaatio, hänen motiiviensa ja olemuksensa tiivistymä. Ranskalainen chanson taipuu tähänkin tarkoitukseen. Ja siksi toisekseen nämä ovat kaikki hyviä lauluja. Ne ovat tämän visuaalisesti sokerikuorrutetun elokuvaleivoksen tumman suklainen sydän.