Akira Kurosawan Taivas ja helvetti pohjautuu rikoskirjailija Ed McBainin romaaniin ”King’s Ransom” (suomennettu 1977 nimellä Lunnaat). Periaatteessa elokuva noudattaa perinteisen rikostarinan kaavaa. Rikas tehtailija joutuu maksamaan lunnaat autonkuljettajansa pojasta, jonka jälkeen poliisi jäljittää kidnappaajan kokoamalla huolellisesti johtolankoja.
Yksinkertaista juonta mielenkiintoisempi on kuitenkin miljöö, johon Kurosawa sijoittaa tarinan. Sodanjälkeisen talouskasvun luoma Japani näyttää alastomalta. Kaupunkikuva on jakautunut kahtia: toisaalla on voittajien avartuva, moderni Japani, toisaalla häviäjien kansoittama kurjistuva ja ahdas Japani. Nämä kaksi piiriä, taivas ja helvetti, ovat molemmat yhtä dynaamisia, mutta tuottavat erilaisia kohtaloita.
Erillisyydestään huolimatta kahden maailman välillä on yhteys. Ne ovat sidoksissa toisiinsa poliisien ja sieppaajan kautta. Tarinan edetessä kidnappaaja saa yhä enemmän merkitystä. Niin kauan kun hän on tunnistamaton ja vapaalla, hän on symboli yhteiskuntaa vaivaavasta ongelmasta, eräänlainen yhteiskuntaa kuvastava peili. Kurosawa korostaa asiaa aurinkolaseilla, jotka peittävät sieppaajan silmät, mutta heijastavat kaiken mitä hän katsoo. Tämä tekee kidnappaajasta nimettömän, persoonattoman pinnan, jonka taakse ei näe. Kun katsomme häntä silmiin, näemme vain itsemme, täydellisen heijastuman omasta maailmastamme. Pahuus, jota sieppaaja kantaa on sekin vain heijastumaa meidän maailmastamme.
Kaikkialla vaaniva pahuus saadaan hallintaan vasta kun sieppaaja pidätetään. Kun hänet on nimetty syylliseksi, hän saa identiteetin, joka on kontrolloitavissa. Vasta silloin hänen syyllisyytensä vapauttaa meidät – vai onko se vain harhaa?
Viimeisessä kohtauksessa Kurosawa asettaa tehtailijan ja kidnappaajan kasvotusten katsomaan toisiaan silmiin; heidän välillään tuntuu edelleen olevan yhteys. Tässä vaiheessa vihan tai syytösten aika on ohi. Sen sijaan he kohtaavat toisensa inhimillisellä tasolla, kaksi yhtä aikaa elävää ihmistä, jotka molemmat tuntevat saman olemassa olemisen painon. Toinen heistä ilmaisee yhdessä jaetun ahdistuksen.