9. Olet ennenkin suunnitellut lukevasi kyseisen kirjan tai kirjailijan muun teoksen

Gagnon, Michelle: Kukaan ei kaipaa sinua

Kirja kertoo kahdesta yksinäisestä nuoresta, Noasta ja Peteristä. Noa on asunut kadulla ja kiertänyt nuorisovankiloita sekä sijaisperheitä. Peter on puolestaan rikkaasta perheestä, mutta tulee heitetyksi pois kotoaan.

Eräänä päivänä Noa herää sairaalavuoteesta tippaletku käsivarressaan tietämättä miten on sille päätynyt. Paettuaan sairaalasta hän hankkiutuu internetin ääreen, sillä hänen elämänsä on siellä. Tietokonetaitojensa avulla Noa on luonut valheellisen identiteetin, joka osoittautuu jäljitetyksi.

Peter saa eräänä päivänä mieleensä tarkistaa, mitä hänen tekopyhä isänsä puuhailee. Poika ehtii tuskin edes klikata salaperäisen projektin tiedostoja, kun mustapukuiset miehet murtautuvat kotiin ja vievät kannettavan mennessään.

Kun Noa ja Peter kohtaavat hakkeriyhteisön kautta, vaikuttaa siltä, että he ovat sohaisseet samaa ampiaispesää

Megaluokan datan analysointi ei jätä tilaa muille kuin äärimmäisen kammottaville tulkinnoille.

Kukaan ei kaipaa sinua on toiminnantäyteinen dekkari, joka on kirjoitettu erityisesti nuorille sopivaksi. Kirja on mielenkiintoinen ja jännittävä, eikä sitä ole helppo laskea käsistä. Joissakin kohdissa kirjassa käytetty ns. nörttislangi häiritsi minua. Kokonaisuudessaan kirja on kuitenkin todella mukaansatempaava ja hyvällä tavalla erilainen.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita hakkerien toiminnasta tai pitävät dekkareista.

Arvosana: 9+
Maaria Ruoho

Kirjan saatavuus