6. Kirjassa on kamala kansikuva

Pettersen, Siri: Kupla

12-vuotiasta Kineä ottaa kaikki päähän. Koulussa häntä haukutaan, uintitunnit ovat täyttä tuskaa, vanhemmat ovat rasittavia ja hänen on pakko laulaa nolossa joulukuorossa.

Kaikkien aikojen hirveimmän koulupäivän jälkeen Kine ryntää hautausmaalle kiroamaan pojan, joka häntä kiusaa. Sattumalta Kine löytää hautausmaalta pienen lasipallon, jonka sisällä on erikoisen näköinen riepunukke. Kine ottaa pallon mukaansa ja yllättäen pallosta kasvaakin valtava kupla. Pian se on niin suuri, että Kine mahtuu jopa sen sisälle. Kuplan pinta joustaa niin, että ulkomaailman ja kuplan välillä voi kulkea. Kukaan muu ei pääse kuplaan sisälle ja sinne voi toivoa mitä tahansa, kunhan se ei ole elävää.

Kupla vaikuttaa täydelliseltä paikalta. Kine voi paeta sinne tilanteita, joihin hän ei halua joutua. Hän voi liikkua kuplalla haluamissaan paikoissa ja saa sinne mitä vain keksii toivoa.

Kine alkaa ikävöimään ihania ystäviään, mutta ikävät ajatukset koulusta ja kodista pitävät tytön kuplassa. Nukke alkaa vaikuttaa oudolta, sillä sen sisältä pursuaa Kinen menneisyydestä tuttuja asioita. Joskus Kine jopa kuulee vaimeaa sydämenlyöntiä nuken sisältä.

Kuplan pinta alkaa sitkostua, ja kulkeminen sisään ja ulos vaikeutuu. Kinen on pakko päättää, jääkö hän kuplaan suojaan kaikelta vai luopuuko hän parhaasta pakopaikasta ikinä.

Kupla on ihan älyttömän viihdyttävä kirja. Kerronta on toimivaa, tarina etenee nopeasti ja pitää mielenkiinnon yllä. Kine on jotenkin hieman rasittava päähenkilö ja välillä tekisi vain mieli käskeä häntä lopettamaan se kiukuttelu. Vaikka tarinan tunnelma on hieman synkkä, se ei ole millään tavalla pelottava. Kirja opettaa, miten tärkeää onkaan opetella toimimaan vaikeissa tilanteissa itsensä ja muiden kanssa. Tarina on erittäin opettavainen ja se sopii hyvin teineille ja heidän vanhemmilleen.

Arvosana: 9 ½
Maaria Ruoho

Kirjan saatavuus