10. Kirjan päähenkilö on suunnilleen itsesi ikäinen tai kaltaisessasi elämänvaiheessa

Han, Jenny: Pojille, joita joskus rakastin

Kirja kertoo teinivuosiaan elävästä Lara Jeanista, joka asuu kotonaan isänsä ja kahden siskonsa kanssa. Elämä muuttuu suuresti, kun isosisko lähtee opiskelemaan Skotlantiin ja Laran peltirasiaan tallettamat rakkauskirjeet lähetetään yllättäen eteenpäin. Kirjeitä on kaikkiaan viisi. Yksi jokaiselle pojalle, jota Lara Jean on joskus rakastanut. Kirjeet ovat rakkauskirjeitä, mutta niitä ei ole tarkoitettu kenenkään luettaviksi. Lara on vuodattanut kirjeisiin tunteensa ja paljon muita asioita, joita hän ei olisi koskaan oikeassa elämässä pojille sanonut. Kirjeiden päätyessä pojille, kaikki muuttuu.

Larasta on aina tuntunut, että kukaan hänen koulunsa pojista ei ole hänestä kiinostunut. Kirjeiden levittyä hän onkin huomion keskipisteenä, kun pojat saavat tietää mitä Lara heistä oikeasti ajatteli. Yksi kerrallaan pojat tulevat Laran luokse ja puhuvat omista tunteistaan.
Lopulta Lara päätyy esittämään koulun suosituimman pojan Jockin tyttöystävää, sillä Jock haluaa tehdä vanhasta tyttöystävästään kateellisen ja Lara haluaa unohtaa rakkauskirjeet. Lopulta suhde onkin kaukana esittämisestä.

Olen nähnyt kirjasta tehdyn To all the boys i’ve loved before -elokuvan. Kirja ja Elokuva ovat molemmat ihania. Laran ja hänen sisarusten elämää on jotenkin todella mielenkiintoista seurata. On samaistuttavaa lukea tytöstä, jolla on kaksi siskoa. Tavallaan on jotenkin hassua, miten samanlaisia Laran siskot ja minun siskot ovatkaan. Tarina on ihan hullu ja lukiessaan alkaa vain itsekin miettiä, mitä tapahtuisi, jos joku saisi tietää mitä oikeasti hänestä ajattelen. Kokonaisuudessaan kirja on loistava ja suosittelisin sitä erityisesti yli 13-vuotiaille tytöille.

Arvosana: 10-
Maaria Ruoho

Kirjan saatavuus